@annerongas, oliko kyseessä klassinen amerikkalainen grillisuosikki jossa kana istutetaan hajareisin oluttölkin päälle? (En ole vielä ehtinyt avata uutta Imagea.) On jo pari vuotta pitänyt testata mutta aina on jäänyt tekemättä. Konseptina todella kiehtova. Hääjuhliin tietysti versio lehmä ja oluttynnyri.
Onko maailmassa muita tilaushintansa arvoisia lehtiä kuin Image ja Wired? Mielelläni hankkisin kuolleille puille painettuina muutakin, mutten ole löytänyt mitään sen arvoista.
Puhun nyt täysin omasta puolestani: Esquire on yllättävän ok, mutta pistäisin ennemmin rahani jenkki-Vanity Fairiin, jota välttelin pitkään ennakkoluulojen takia. Aivan saatanan hyvä lehti on se.
New Yorker on tietenkin lyömätön ykkönen, mutta se myös maksaa hieman enemmän (ei paljon, alle satasen vuodessa). The Atlantic tulee myös, eikä sekään huono ole. Enemmän minun makuuni kuin Esquire, esim.
Hmm, @dst pisti yllättäviä vetoja. Itse olin ajatellut tilata New York magazinen mutta nyt pitääkin aprikoida Vanity Fairia ja tutustua Atlanticiin, joka onkin uusi tuttavuus.
NY Magissa on kanssa hyvää kamaa, mutta mitä olen irtonumeroita selaillut, niin kokonaisuudessa on sitten taas meikäläiselle liikaa pelkästään paikallisia asioita käsitteleviä juttuja. Netistä kyllä lueskelen sitä taajaan.
Britanniassakin olisi ihan siedettäviä läpysköjä, mutta perkele että ne on kalliita postittaa Suomeen. Saksaa ja ranskaa en harmikseni osaa niin paljon, että kielialueen aikakauslehdistö olisi tullut tutuksi.
GQ on myös ihan mieluisa lukemisto. Brittilehtiä olisi tosiaan kiva tilata mutta kiesus kun maksavat. Empire tuli aikanaan monta vuotta mutta sain sitten tarpeekseni.
Komppaan @dst:tä Vanity Fairin ja Atlanticin osalta. Varsinkin VF rokkaa. Ajatelkaa Suomen Kuvalehteä huumorintajulla, ajankohtaisuudella, analyysikyvyllä ja pitkillä jutuilla. Tai no unohtakaa se Suomen Kuvalehti.
18 comments so far
S. 101 oli uutta. Kokeiluun! (Googlaamallakin löytyy kaljatölkkikana.)
1 year, 8 months ago by annerongas
Imagen back of book tulee yleensä selattua aika kehnosti, koska en tunne olevani kohdeyleisöä.
1 year, 8 months ago by dst
s.16 facebook-app name analyzerin suomalaistekijän haastis. Nähtävästi varsin kannattava keikka.
1 year, 8 months ago by erkka
Joo, hämmentäviä summia. Siitä vaan hittiohjelmia ideoimaan.
1 year, 8 months ago by dst
@annerongas, oliko kyseessä klassinen amerikkalainen grillisuosikki jossa kana istutetaan hajareisin oluttölkin päälle? (En ole vielä ehtinyt avata uutta Imagea.) On jo pari vuotta pitänyt testata mutta aina on jäänyt tekemättä. Konseptina todella kiehtova. Hääjuhliin tietysti versio lehmä ja oluttynnyri.
1 year, 8 months ago by tulensrma
Onko maailmassa muita tilaushintansa arvoisia lehtiä kuin Image ja Wired? Mielelläni hankkisin kuolleille puille painettuina muutakin, mutten ole löytänyt mitään sen arvoista.
1 year, 8 months ago by hlehto
Esquire. Kuten Amerikan lehdet tyypillisesti, on pirun edullinen tilattuna.
1 year, 8 months ago by tulensrma
Puhun nyt täysin omasta puolestani: Esquire on yllättävän ok, mutta pistäisin ennemmin rahani jenkki-Vanity Fairiin, jota välttelin pitkään ennakkoluulojen takia. Aivan saatanan hyvä lehti on se.
New Yorker on tietenkin lyömätön ykkönen, mutta se myös maksaa hieman enemmän (ei paljon, alle satasen vuodessa). The Atlantic tulee myös, eikä sekään huono ole. Enemmän minun makuuni kuin Esquire, esim.
1 year, 8 months ago by dst
Esquire maksoi 20 taalaa Suomeen toimitettuna vuodeksi. Otin koeajoon vuodeksi.
1 year, 8 months ago by hlehto
Hmm, @dst pisti yllättäviä vetoja. Itse olin ajatellut tilata New York magazinen mutta nyt pitääkin aprikoida Vanity Fairia ja tutustua Atlanticiin, joka onkin uusi tuttavuus.
1 year, 8 months ago by tulensrma
NY Magissa on kanssa hyvää kamaa, mutta mitä olen irtonumeroita selaillut, niin kokonaisuudessa on sitten taas meikäläiselle liikaa pelkästään paikallisia asioita käsitteleviä juttuja. Netistä kyllä lueskelen sitä taajaan.
Britanniassakin olisi ihan siedettäviä läpysköjä, mutta perkele että ne on kalliita postittaa Suomeen. Saksaa ja ranskaa en harmikseni osaa niin paljon, että kielialueen aikakauslehdistö olisi tullut tutuksi.
1 year, 8 months ago by dst
@hlehto Harper's is my addiction. http://www.harpers.org/ I have a friend mail it over, costs too much to order it directly outside the US.
1 year, 8 months ago by spongefile
I've dipped into Fast Company, Mother Jones, Reason, GQ, Monocle, Portfolio, Utne Reader, Geek but we weren't meant for each other.
1 year, 8 months ago by dst
Vein keskustelun musiikkipuolelta Roklintuun.
1 year, 8 months ago by hlehto
GQ on myös ihan mieluisa lukemisto. Brittilehtiä olisi tosiaan kiva tilata mutta kiesus kun maksavat. Empire tuli aikanaan monta vuotta mutta sain sitten tarpeekseni.
1 year, 8 months ago by tulensrma
Komppaan @dst:tä Vanity Fairin ja Atlanticin osalta. Varsinkin VF rokkaa. Ajatelkaa Suomen Kuvalehteä huumorintajulla, ajankohtaisuudella, analyysikyvyllä ja pitkillä jutuilla. Tai no unohtakaa se Suomen Kuvalehti.
1 year, 8 months ago by Karde
takaisin kaljatölkkikanaan. Tehty monasti ja hyvää on. Helppo tehdä ainakin kaasugrillillä. Lehdistä Wired ja Veckans äffärer.
1 year, 8 months ago by juvele
SK menee sinne Time/Newsweek-saralle, jotka on sitten ihan sinälleen ok-aviiseja mutta aika eri genressä.
1 year, 8 months ago by dst